Frigilianan vanha valkoinen kylä

 

Frigilianan kauneudesta olimme kuulleet ja lukeneet jo ennalta, ja siksi sinne halusimme ehdottomasti tällä matkalla poiketa. Asiaa tutkittuamme päätimme viipyä tuossa valkoisessa kylässä koko viimeisen Andalusia-viikkomme. Kaikki tässä reissussa vierailemamme kaupungit olivat olleet kiinnostavia ja todellakin ruokkineet erityisesti kulttuurinnälkäämme, mutta odotimme kovasti kokevamme myös pienen andalusialaisen vuoristokylän tunnelmaa. Ja sitä sitten todellakin saimme! Edellisestä postauksesta voit lukea, miten elämä Frigilianassa näyttäytyi mukavan leppoisana, eikä vähiten rauhallisen ympäristön sekä ihan mahtavan majapaikan ansiosta. 

Mutta nyt taas varoituksen sana: koska etenkin vanhan osan hurmaavat valkoisiksi kalkitut talot, kapeat kujat, siniset ovet ja kukkaruukkurivistöt saivat Leenan näpsimään kuvia enemmän kuin tarpeeksi, laitamme niistä tänne muistoksi vielä yhden kuvapostauksen. Katsokoon ken jaksaa, seurauksena saattaa kyllä olla ähky. 

Varsinkin Leenalle valokuvaus on äärimmäisen rentouttavaa puuhaa, jossa muu maailma ja ihmisetkin helposti unohtuvat. Kaikki kunnia Karille, että hän jaksaa kulkea mukana, vaikka matkanteko välillä hidastuu vaikkapa kauniin sinisen oven sattuessa kohdalle.

Yllä oleva kadunpätkä taitaa olla jokaisen Frigilianan kävijän suosikkikuvauskohde. Kadulle aseteltu tuoli on söpöydessään kuitenkin ihan sillä rajalla, että onkohan esillepano jo liian aseteltu... Mutta niin vain omaankin kameraan näkymä tallentui.

Kukkaruukkuryhmien lisäksi silmiin osui monia muitakin kivoja yksityiskohtia. Hauska idea esimerkiksi nuo vanhoista kahvisäkeistä ommellut istuintyynyt, joita sai käyttää istuinalustana pikkuriikkisen kahvilan vieressä olevilla portailla. Ulkoilma kyllä houkutti nauttimaan jokaisesta mahdollisesta lokakuun lopun auringonsäteestä. Myös kahvia siemaillessa.  

Traakkipuukin(?) oli jo varustautunut alkavaan syksyyn. Aika trendikäs, vai mitä?

Hauska kolkutin sinisessä ovessa

Ja sitten lisää niitä ruukkurivistöjä.

Kaduilla sulavasti vapaana juoksentelevat kissat näyttivät rakastetuilta ja hyvin hoidetuilta. Ei mitään kulkukissoja siis.

Vaikka etukäteen Andalusian matkamme tuntui loputtoman pitkältä, jouduimme myöntämään, että nyt tämä reissu alkoi olla viimeistä päivää vaille taputeltu. Sääennuste viimeiselle kokonaiselle päivälle Frigilianassa oli sateinen, joten lähdimme vielä ennen laukkujen pakkaamista vuokra-autollamme pienelle lähiseutukierrokselle. Ajelimme vuoristokylästä johtavaa tietä alaspäin kohti merenrantaa ja puikkelehdimme läheisen Nerjan läpi katsellen varsin kalliin näköisiä ja rinteeseen rakennettuja merelle avautuvia taloja. Jatkoimme ajeluamme tihkusäässä aina Almunécariin saakka. Rannikolla oli monia todella kauniita ja jylhiä rantoja varsinaisten turistirantojen välissä. Yhdellä upealla näköalalevennyksellä näimme rauhallista lounashetkeä viettäviä pakettiautoissa asustavia ja kitaraa soittelevia nuoria. Heillä oli mukanaan surffilautoja ja muuta rekvisiittaa, josta saattoi päätellä, että kyse taisi olla enemmänkin elämäntavasta kuin lyhyestä lomareissusta.  Paikka olisi kyllä ollut upea myös etätyölle. Niin tai näin, emme ehkä ihan kokeneet kuuluvamme ainakaan juuri tuohon ryhmään.

Olisikohan Van Life meitä varten? Taidamme olla liian mukavuudenhaluisia sellaiseen.

Sitten olikin aika koettaa saada kaikki lentoyhtiön normit täyttäen omaisuus tungettua taas kahteen matkalaukkuun. Lähtöaamu oli ihanan aurinkoinen ja lämmin ja päätimmekin varastoida omaan mieleemme tuota aurinkoeliksiiriä runsain mitoin tulevan marraskuun varalle.

Kiitos Andalusia ja Kiitos kun Sinä seurasit ensimmäistä eläkematkaamme!

Leena ja Kari