Olavin reitillä, osa 2

 

Nauvosta Kökariin ja Lemlandin halki Maarianhaminan kautta Eckeröön

Edellisessä postauksessa kuvaamamme Pyhän Olavin merireitin alkuosuudet sujuivat niin mukavasti, että harkitsimme reitin jatkamista. Suunnittelimme palaavamme reitille ehkäpä seuraavana keväänä tai kesänä. Parin lepo- ja huoltopäivän jälkeen muutimme kuitenkin mielemme. Lämmin kesäsää syyskuussa jatkui ja 10 vrk sääennuste lupasi aurinkoista säätä Ahvenanmaalle. Niinpä päätimme palata takaisin Pyhän Olavin reitille mahdollisimman pian ja edetä Suomen puolella kulkevan osuuden loppuun. Halusimme jatkaa siitä mihin edellisellä matkalla jäimme eli Korppoon Galtbyn satamasta Kökarin kautta Ahvenanmaan halki Eckeröön. 

Oli siis päästävä Korppoon Galtbyn satamaan ja sieltä aamulautalla eteenpäin. Bussi- ja lautta-aikatauluja tutkiessamme huomasimme, että Galtbystä pääsisimme mukavasti matkaan torstain aamulautalla. Olisi siis järkevää varata ke-to yöksi majapaikka jostain Galtbyn lähistöltä, jotta olisimme aamulla ajoissa satamassa. Sopiva hotelli löytyikin hieman Nauvon keskustan ulkopuolelta. 

Olavinpuistossa on Fransiskaaniluostarin muistomerkki

Turusta Kökariin

Nostimme siis reput selkään jälleen Turussa. Kotona Espoossa tehdyt lounaseväät nautimme Olavin puistossa vähän ennen kuin hyppäsimme Turun Tuomiokirkon edestä Nauvoon menevään 901 bussiin. 

Bussi olikin yllättäen lähes täynnä saaristoon matkaavia koululaisia ja opiskelijoita, mutta saimme silti hyvät paikat, eikä painavia reppujakaan lopulta tarvinnut kuljettaa sylissä, vaan ne mahtuivat mukavasti viereen penkeille. Matkanteko bussilla tuntui jälleen mukavalta ja jo osin tutut maisemat saaristotien varrella viehättivät edelleen. Saaristotiellä olevalla oikealla pysäkillä oli helppo jäädä pois, koska osasimme jo lukea tuttuja maastomerkkejä bussin ikkunoista. Kävelimme pysäkiltä reilun kilometrin suloista pikkutietä pitkin Stallbacken-hotellille. Maisema merenlahdelle oli upea ja ajoittain tie kulki upeaa puukujaa pitkin.

Matkalla saimme valokuvaan myös touhukkaan palokärjen tien viereen kaatuneen puun rungolta.

Hotellihuoneemme oli siisti ja näkymä peltojen yli kallioille ja metsikköön viehättävä. Kävimme ennen päivällistä reippailemassa läheisellä luontopolulla, mutta löydettyämme pari hirvikärpästä vaatteistamme  palasimme peltotielle ihastelemaan pittoreskeja latoja ja peltomaisemaa auringon laskiessa. 

Tämäkin viihtyisä perhehotelli oli rakennettu vanhaan navettaan. Parhaiten sen huomasi tietysti ulkoapäin, mutta myös sisällä ruokasalissa ikkunat olivat tunnelmallisesti paksujen kiviseinien syvennyksissä. Niistä näkyi rauhoittava syksyinen peltoaukea ja jo muutamia muuttolintuparvia. Paikalla illallisella oli yhtaikaa meidän lisäksemme vain muutama muu asiakas ja tunnelma siitäkin syystä hyvin pyhiinvaellusreitille sopiva. Paikallisista raaka-aineista valmistettu illallinen maistui Erityisen hyvin ehkä juuri siksi, että painavan repun kantaminen antoi Erityisen hyvän syyn nauttia talon Erityisen herkullisesta suklaakakusta.

Tukevan aamiaisen jälkeen lähdimme kauniissa aamu-usvassa kävelemään bussipysäkille. Hiljainen lähes pysähtynyt saaristolaismaisema oli upea.

Bussi tuli ajallaan, emmekä voineet lyhyenkään matkan aikana välttyä syvältä rauhan tunteelta tyynessä aamussa, kun lautta busseineen lipui Korppoon puolelle.

Bussi jatkoi vielä lyhyen matkan tietä pitkin ja jo ennen kello yhdeksää olimme Galtbyn satamassa odottamassa laivaa Kökariin. Odottaessa oli aikaa hoidella puhelimella muutamia kotipuoleen jääneitä juttuja, mutta sen jälkeen keskityimme vain nauttimaan viimeisten sumuhaituvien haihtumisesta, ihanasta auringosta ja rantavedessä polskivista kalavonkaleista. Katselimme ja kuvailimme laiskanlaisesti, kun lautat Houtskariin ja Norrskataan lähtivät ja tulivat. 

Gudingen

Nautimme 2,5 tunnin merimatkasta Gudingen laivan takakannella. Ihmettelimme sitä, että jalan kulkeville näinkin pitkä laivamatka oli täysin ilmainen. Maltoimme juuri ja juuri käydä sisällä kanttiinissa syömässä katkarapuleivät, muuten viihdyimme kannella.

Jotta kuvista ei välittyisi pelkästään karu ja ajaton kalliomaisema, on rehellisyyden nimissä myönnettävä, että välillä merimaisemaan ilmestyi muitakin kulkijoita kuin tuo yksinäinen "hylkeenpyytäjä".

Laivamatkan jälkeen tuntui oikein hyvältä päästä taas kulkemaan kävellen ja reppu selässä. Satamasta kävelimme tietä pitkin noin neljän kilometrin matkan vierasvenesatamaan Brudhällin hotelli- ja ravintola-alueelle. Erillistä kevyen liikenteen väylää tai edes piennarta ei ollut, mutta autoliikennettä oli niin harvakseltaan, että tiellä oli rentoa kävellä. 

Aurinko porotti kuitenkin syyskuusta huolimatta kuumasti ja sai meidät hikoilemaan reppujemme alla. Onneksi mukana oli juotavaa. Talot ja pihat omenapuineen olivat hyvin hoidetun ja kuvauksellisen näköisiä. Meri vilkkui puiden välistä aina tien noustessa pienellekin kukkulalle muistuttaen siitä, että olimme ulkosaaristossa.

Kökarin kylä oli kauniina loppukesän päivänä kuin turistioppaiden kuvista. Kesäsesonki oli jo ohi, joten meitä turisteja oli vain muutama. Hotellimme terassi oli osa Karlbyn vierasvenesatamaa suojaisalla Strömmenin salmella.

Emme malttaneet jäädä ihastelemaan merinäkymää huoneestamme, vaan halusimme lähteä hakemaan vaellusleimat Kökarin kirkolta. Oli hieman erikoista, että kirkko ei sijainnutkaan kylän keskustassa, vaan se oli rakennettu läheiselle Hamnön saarelle, jonne on kyllä tieyhteys pääsaarelta. Kirkolle oli hotellilta matkaa hitusen vaille 5 km ja laskimme, että emme ehdi takaisin illalliselle riittävän aikaisin, jos kävelemme kumpaakin suuntaan. Tilasimme siis hotellilta taksin, joka vei meidät Hamnön saarelle. Kirkko oli harmiksemme kiinni, mutta onneksi taksikuski oli kuljettanut muitakin pyhiinvaeltajia ja osasi neuvoa leimasinlaatikon sijainnin kirkon lähistöllä olevan sivurakennuksen terassilla.

Kirkko oli kukkulalla, jonka päältä oli näkymä kauas saaristomerelle. Jäimme hetkeksi kuvailemaan merimaisemaa ja auringossa kylpevää kirkkoa. Hamnö on hyvien laivaväylien varrella ja sen edustalla on suojaisa luonnonsatama. Ehkä juuri siksi paikka on ollut luonteva myös kirkolle. Saaresta on kirjallisia merkintöjä jo 1200-luvulta. Ensimmäinen kirkko tälle paikalle on ilmeisesti rakennettu 1300-luvulla, mutta jo 1200-luvulla on ollut merenkulkijoiden kappeli saaren toisella laidalla. Nykyinen kivikirkko valmistui 1784. Kirkon merkittävin nähtävyys on 1200-luvulta peräisin oleva gotlantilaisesta kalkkikivestä tehty kastemalja, jonka tosin näimme vain kirkon nettiesitteissä.

Kirkon taakse oli rakennettu lyhyehkö helppokulkuinen kävelyreitti rantakallioille. Reitin päässä olevalta näköalatasanteelta oli upea näkymä kallioiden ylitse merelle. Tasanteella olevat opastaulut kertoivat mm. lintujen muuttoaikatauluista. Vielä syysmuuttajia emme nähneet, mutta muuten maisemaa toki kelpasi katsella. 

Saaren poikkeuksellista sijaintia hyvien laivaväylien ja kauppareittien varrella kuvastaa se, että Fransiskaanimunkit perustivat 1400-luvulla Hamnön saarelle luostarin. Tavallisimmin Fransiskaaniluostarit nimittäin rakennettiin vilkkaampiin keskuksiin. Uskonpuhdistuksen jälkeen luostarin maa-alueet ja omaisuus takavarikoitiin ja luostari lakkautettiin jo 1530-luvulla. Nyt paikalla on vain rauniot, jotka on suojattu punaisella suojarakennuksella. Sinne pääsimme myös sisälle tutustumaan paikan historiaan.

Vajaan viiden kilometrin kävely takaisin hotellille ilman reppuja tuntui helpolta ja huolettomalta. Huolettomuus sai kuitenkin pienen kolauksen, kun näimme ensimmäisen pitkän käärmeen luikertelevan tien poikki edestämme ja hetken kuluttua olimme asua pientareen reunassa kerällä olevan kuolleen kyyn päälle. Siirryimme vaivihkaa kävelemään keskemmällä tietä ja seurailimme piennarta tarkasti. Matkalla näimme vielä useita auton yli ajamia kyyn poikasia. 

Kyläläisten postilaatikot näyttivät iloisilta :)

Upean saaristopäivän päätteeksi saimme kivan ikkunapöydän hotellimme puolityhjästä ravintolasta ja meren lahdelta paistava ilta-aurinko maustoi nälkäisenä valitun melko tukevan illallisen. Söimme halloum-burgerit ja bataattiranskalaiset!

Illallisella oli merellinen maisema

Samoin aamupalalla!

Aamiaisella ulkona hotellin terassilla katselimme vierasvenesataman maisemaa.  Siinä aamuauringon lämmittäessä oli hyvä olla läsnä. Aamupalan jälkeen kuvailimme vielä Finnölle johtavalta sillalta kirkkaassa vedessä uiskentelevia kaloja ja kapean salmen maisemaa ennen kuin lähdimme reput selässä tutulle reitille kohti lauttasatamaa. 

Rauhallinen kävely saariston hiljaisuudessa palautti taas meditatiivisen tunnelman.

Kökarista Lemlandiin

Olimme hyvissä ajoin lauttarannassa odottamassa Långnäsiin vievää laivaa. Ehdimme katsella odotussalin kirjoja ja seurata tutun Gudingen-laivan saapumista saarten takaa. Olimme jo oppineet, että laivaan noustessa tulee olla ajoissa paikalla ja siirtyä laivaan heti kun puomi nostetaan. Laiva vain nopeasti lastaa odottamassa olevat autot kyytiinsä ja sitten välittömästi lähtee takaisin merelle.

Edellisellä laivamatkalla Kari oli mielestään saanut vähän liikaa aurinkoa, joten nyt etsimme varjon puolelta paikan jossa istuskella ja nauttia meri-ilmasta. Jatkoimme myös laivan kanttiinin lounastarjoilun testaamista kanakääröillä. Nämä laivamatkat olivat rentouttavia ja tuntuivat maakravuistakin luontevalta tavalta matkata saaristossa paikasta toiseen. Nopeat pysähdykset sekä Sottungan että Överön lauttarannoissa olivat mukava lisä maisemiin.

Långnäsissä laivaliikenne näytti olevan vilkasta, kun suuremmat mantereille kulkevat laivat sekä tulivat että lähtivät samoihin aikoihin. Meidän Gudingen-laiva rantautui aivan aikataulun mukaisesti ja hiukan yllätykseksemme ehdimme jo ennalta suunniteltua aikaisempaan Maarianhaminaan lähtevään bussiin numero 5. 

Köröttelimme tottuneesti pysäkkejä googlesta seuraillen Lemlandin kirkolle. Jälleen pettymys, koska tämäkin kirkko oli kiinni! Vaikka kirkko oli myös ulkopuolelta kaunis, olisi toki ollut kiinnostavaa päästä katsomaan myös sisätiloja. 

Kökarissa olimme onneksi oppineet etsimään pyhiinvaellusleimasinta myös kirkon lähistön rakennuksista. Läheisestä kirkkorattaita esittelevän museovajan seinästä löysimmekin tutulla  Olavinreitin merkillä varustetun “linnunpöntön”, josta leimasin löytyi. Olipahan edes leimat plakkarissa!

Valitsemamme majatalo oli varsin lähellä ja päätimme ensin kävellä sinne ja viedä reppumme säilöön. Majatalo oli viehättävä vanha rakennus, jonka edustalla hevoset ottivat meidät vastaan, kylläkin aidan takaa. Ketään muita emme vielä tavanneet. Talon avaimet olivat koodilla varustetusssa laatikossa, kuten olimme ennalta sopineet omistajan kanssa. Yläkerrassa oleva huoneemme oli persoonallisesti sisustettu, siisti ja tilava isoine vaatekomeroineen. 

Villa Valentine, Lemland

Tietojemme mukaan majatalossa oli kolmen muun huoneen kanssa jaettu kylpyhuone ja elättelimme jo toiveita, että saisimme paikan ainoina asiakkaina pitää sen kokonaan itsellämme. Kun löysimme jääkaapin ja mikroaaltouunin, päätimme hankkia illallisen reilun 1 km päässä olevasta KEA-valintamyymälästä. Vaihtoehtona olisi ollut testata kylän ilmeisesti ainoata ruokapaikkaa, mutta päädyimme omatoimi-illalliseen, koska ravintola ei meitä erityisemmin houkutellut. Matkalla ruokaostoksille tutkimme vielä matkallemme osuneen läheisen antiikkikirpputorin tarjontaa. Koska meillä oli jääkaappi käytössä, ostimme marketista myös eväitä seuraavan päivän retkilounaalle. Saimme nauttia mikrossa lämmitetyn illallisen omassa rauhassa, mutta myöhään illalla muutkin huoneet täyttyivät. Majatalon aamiainen oli monipuolinen ja tarjosi kauniisti tarjolle aseteltuna hyvän alun päivään.

Olimme kuitenkin nukkuneet yön hiukan huonosti ja aamulla päätimme extempore muuttaa suunnitelmaa. Majatalo sijaitsi kyllä ihan Pyhän Olavin reitillä, mutta suunnitellun lähes 10 km pikkutie- ja metsäpolkukävelyn sijasta suuntasimme aamiaisen jälkeen bussipysäkille. Maarianhaminaan liikennöi lauantaina bussi päivän aikana vain kahdesti ja näytti siltä, että ehtisimme hyvin jo siihen päivän ensimmäiseen bussivuoroon. Tämä olikin reissun ainoa kerta, kun Karin huolellisesti suunnittelema reitti muuttui oleellisesti. Bussin tuloon oli vielä sopivasti aikaa, joten lähdimme uteliaina katsomaan pääsisimmekö näin lauantai-aamuna kurkistamaan kirkkoon sisällekin. Suntio oli paikalla ja kohteliaasti esitteli meille kirkkoa ja sen upeita seinämaalauksia. 

Lemlandista Maarianhaminaan

Maarianhaminassa kävelimme Norra Esplanadgatanin ja Storagatanin väliin jäävää kaksinkertaisten lehmusrivistön komistamaa puistoa pitkin kohti hotelliamme. 

Pysähdyimme matkalla arkkitehti Lars Sonckin suunnittelemalla Pyhän Yrjön kirkolla, joka myös kuuluu Olavin reittiin merkittyjen kirkkojen joukkoon. Pettymykseksemme tämäkin kirkko oli kiinni. Tuttu “leimasinpönttö” oli kyllä helposti löydettävissä, mutta leimasin oli repäisty irti ja vain narunpätkä ja laatikon pohjaan lyödyt koeleimat olivat muistona jäljellä. Ilkivaltaa löytynee siis tältäkin saarelta.

Jätimme reput satamassa olevaan hotelliimme ja lähdimme kiertämään Maarianhaminan rantoja. Rantareitti Viking- ja Tallink-Siljan terminaalien ohitse aivan rantaa myöten oli hyvä valinta. 

Katselimme rannan rinteeseen rakennetulta polulta ruotsinlaivojen kulkua lahdella ja näkymää aina Kobba Klintarin luotsiasemalle. Tosin luotsiaseman tunnistukseen tarvitsimme kiikarit ja netistä profiilikuvan pyramidimaisesta rakennuksesta. Rantapolun päätyttyä ihastelimme vielä uuden näköistä asuntoaluetta ja erityisesti kerrostalojen suuria lasitettuja parvekkeita, joista aukeaa huikea näköala kauas merelle. 

Maarianhaminan tunnelma oli yhdellä sanalla sanottuna ...eloisa. Keskusta näytti meille syyskesän parhaita puoliaan.

Pitkän ja aurinkoisen kävelyn jälkeen olimme niin nälkäisiä, että myöhäiseksi lounaaksi otimme hotellin ravintolasta pizzat. Illalla Kari vielä luonnosteli mallin mukaan pyhiinvaelluspassiin piiroskuvan puuttuvasta Pyhän Yrjön kirkon leimasta. Teimme myös rennon ja palauttavan iltakävelyn ja katselimme päivän purjehduskilpailuihin osallistuneiden nuorten ja heidän perheidensä sekä ystäviensä ilonpitoa ihanan lämpimässä illassa.

Seuraavana aamuna bussi Eckeröön lähtisi vasta puolen päivän jälkeen, joten ehdimme vielä aamulla käydä kokeilemassa olisiko Sonckin suunnittelema kirkko auki. Osuimme sopivaan aikaan juuri ennen jumalanpalveluksen alkua ja pääsimme pikaisesti katsomaan tätä Lars Sonckin suunnittelemaa kirkkoa myös sisältä. 

Maarianhaminan kasvaessa 1900-luvun alussa aloitettiin uuden kirkon suunnittelu. Paikallinen laivanvarustaja lahjoitti alkujaan anonyymisti kirkon rakentamiseen tarvittavat varat. Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1927 ja onkin tyyliltään aivan erilainen kuin saariston keskiaikaiset harmaakivikirkot. Katolilaiseen aikaan rakennetuista kirkoista poiketen täällä oli alusta alkaen luterilaisuuteen kuuluva saarnastuoli. Alkuperäistä saarnastuolia pidettiin epäkäytännöllisenä ja Sonck ehti vielä ennen kuolemaansa tehdä 1950-luvulla luonnokset uudeksi saarnastuoliksi. Suomen lipun yhtenä suunnittelijana tunnettu Bruno Tuukkanen oli tehnyt kirkon lasimaalaukset yhteistyössä Lars Sonckin kanssa 1920-luvulla ja nyt 1950-luvun lopussa hän sitten koristeli myös saarnastuolin. Jumalanpalvelukseen valmistautuvaa seurakuntaa kunnioittaen emme kuitenkaan ottaneet enempää kuvia sisältä.

Maarianhaminasta Eckeröön

Tutulta Maarianhaminan keskustan bussipysäkiltä hyppäsimme taas yllättävän täyteen bussiin ja ajelimme Eckerön kirkolle. Olimme googlen kartoista tarkastaneet, että kirkolta pääsemme sitten kävelemään koko loppumatkan kevyen liikenteen väylää pitkin. Tämäkin kirkko oli sunnuntaina päivällä kiinni, mutta leimasimen löysimme tutuin reittimerkein varustetusta leimasinlaatikosta. 

Ylisuureksi mainittu kirkon torni on rakennettu myöhemmin, vasta 1400-luvun puolivälin jälkeen. Sisäänkin olisi ollut kiva päästä, mutta onneksi kaikista Ahvenanmaan kirkoista saa halutessaan hyvät tiedot  www.kyrkor.ax sivustolta, joka perustuu sekä Suomen Akatemian että Ahvenanmaan yliopiston että hallituksen rahoittamaan yli 30 vuotta kestäneeseen projektiin. Maarianhaminan kirkkoa lukuun ottamatta reittimme muut kirkot oli rakennettu katolisella ajalla ja niillä oli nimikkopyhimys. Uskonpuhdistuksen jälkeen kaikkiin niihin oli myöhemmin rakennettu saarnastuoli ja myös useisiin tuotu penkit, joissa seurakunta saattoi istuen kuunnella papin saarnoja.

Eckeröön kirkko oli ollut lähellä keskiaikaista postireittiä ja siellä on melko varmasti ollut jo keskiajalla pyhiinvaeltajia. Niinpä tämä Eckerön pieni keskiaikainen kivikirkko sopi hyvin vaelluksemme viimeiseksi kirkoksi. 

Kirkon läpi vastakkaisista ikkunoista kauniissa syyssäässä tulviva valo näytti hyvin kauniilta.

Kirkko ja sen ympärillä oleva pieni hautausmaa olivat viehättäviä, sillä kirkkoa ympäröivät vanhat haudat olivat hoidettuja ja aivan kirkon ulkoseinien lähellä.

Kirkolta lähdimme pitkin kevyen liikenteen väylää kohti Eckerötä. Matkaa majatalolle oli noin 4,5 km ja kävely tuntui taas mukavalta ja helpolta. Ehkä aiemmat päivämarssit olivat parantaneet kävelykuntoamme. 

Söimme jossain matkan varrella nopeasti eväät sillankaiteeseen nojaillen ja jatkoimme suoraan seuraavaan majapaikkaamme Nalles Gästhem’iin. Sillä meitä odottikin yllätys. Piha oli täynnä autoja ja kun hiukan hämillämme etsiydyimme sisään, juhla-asuinen emäntämme tuli vastaan ja ohjasi meidät salissa istuvan monikymmenpäisen vierasjoukon läpi huoneeseemme. Samalla emäntä pahoitteli häiriötä ja kertoi, väen juhlivan hänen äitinsä 85-vuotispäiviä. Aika herttaista!

Kieltäydyimme kohteliaasti kutsusta liittyä joukkoon maistelemaan kakkua ja lähdimme vielä suunnitelmamme mukaan katsomaan Eckerön Posti- ja tullitaloa. 

1828 valmistunut Carl Engelin ja Charles Bassin suunnittelema valtavan kokoinen talo oli ilta-auringossa juuri niin upea kuin aiemmilta käyneiltä muistelimmekin. Alakerran näyttely kertoi postilaitoksen kehityksestä ja Eckerön kautta Grisslehamniin kulkevien lähetysten merkityksestä niin ruotsin- kuin myös tsaarinvallan aikana. Posti- ja tullitalo oli rakennettu näyttäväksi ja valtavan suureksi osoittamaan tsaarin Venäjän mahtavuutta Ruotsin suunnasta tuleville. 

Talon yläkerrassa oli tyylikkäästi toteutettu näyttely paikallisten käsityöläisten teoksista. Näyttelyn aiheena oli sadut ja tarinoiden maailma. Se oli "Kunnianosoitus satujen kyvylle inspiroida ja vangita mielikuvitus". Kaunis mereltä tulviva valo vanhojen ikkunoiden läpi sai teokset näyttämään häkellyttävän hienoilta.

Kun palailimme Posti- ja tullitalolta lämpimässä illassa verkkaisesti kävellen kohti yöpymispaikkaamme, tajusimme, että reittimme oli edennyt päätepisteeseensä saakka ja tästä eteenpäin olisimme paluumatkalla. Olimme nyt kulkeneet oman osuutemme Pyhän Olavin Merireitistä. 

Aamulla pääsimme vielä onnittelemaan 85-vuotiasta majatalon vanhaa emäntää, joka oli pirteänä valmistamassa meille aamiaista ja tarjoamassa jälkiruoaksi syntymäpäiväkakkua.

Nalles Gästhem, Eckerö

Eckeröstä kotiin

Lähdimme aamupäivän bussilla takaisin kohti Maarianhaminaa, josta nousisimme myöhemmin Tallink-Siljan laivaan. Meille jäi vielä sopivasti aikaa pistäytyä Maarianhaminan itäreunalla olevassa Merikorttelissa, josta saimme muutaman mukavan kuvan tuulisesta merestä sekä joitakin matkamuistoja ennestään tutusta SALT-myymälästä. 

Syyskuisena maanantaina ruotsinlaiva oli hyvin hiljainen ja onneksemme myös saariston alueella tuulikaan ei pahemmin päässyt laivaa keikuttamaan. Nautimme lähes tyhjässä seisovassapöydässä runsaan lounaan ikkunapöydästä rauhallista merimaisemaa ihaillen.

Ehdimme jutellen käydä läpi vaellustamme, vaikka blogia emme poikkeuksellisesti olleet vielä kirjoitelleet, koska läppärit olimme jättäneet reissun ajaksi kotiin. Turussa kävelimme lyhyen matkan satamasta autolle, joka oli odottanut nuorimmaisemme vinkkaamassa ilmaisessa parkkipaikassa. 

Passissa on nyt hyvä sarja leimoja

Kotiin on ollut aina mukava palata, niin nytkin. Matkatessamme Turusta Espooseen ehdimme kuitenkin jo pohtia uuden reppuretken mahdollisuutta. Mittareidemme mukaan olimme kävelleet aika tarkalleen 100 km kulkiessamme Olavin merireittiä seuraten Turusta Eckeröön ja loput matkasta teimme busseilla ja lautoilla. Olimme olleet matkalla, kahdessa osassa, yhteensä 10 päivää. Käveleminen oli tuntunut meille sopivalta tavalta havainnoida ympäristöä ja edetä hitaasti. Eläkeläisinä meillä oli siihen aikaa. Muutenkin eteneminen paikasta toiseen varsin yksinkertaisesti eväineen kaikkineen tuntui mukavalta. Bussimatkat kävelyosuuksien välillä sopivat hyvin jouduttamaan etenemistä ja tuomaan joustoa, silloin kun sellainen oli tarpeen. Kaikkiaan juuri verkkainen matkanteko tuntui oleelliselta, ei niinkään päämäärä.

Terkuin, perin juurin virkistyneet 

Leena ja Kari