Olavin reitillä, osa 1
Repun kanssa Turusta Paraisille, Nauvoon ja Korppooseen
Olemme tänä kesänä huristelleet useammankin kerran mökille omalla autolla, koska mukaan on tarvittu paljon ruokaa, vaatteita, maaleja ja rakennustarvikkeita. Sellaiset kuormat eivät siirry julkisilla menopeleillä, vaan auto on ollut välttämätön kulku- ja kuljetusväline. Elo-syyskuun vaihteeseen mennessä mökki oli saanut jo uuden maalipinnan ja rantasaunakin hienot rappuset. Sää jatkui kuitenkin uskomattoman upeana ja koska meillä eläkeläisillä ei ollut kiire minnekään, tuntui kivalta ajatukselta ottaa lämpimistä syyspäivistä ilo irti ja lähteä vielä reissuun jonnekin kotimaan kohteeseen. Halusimme lisäksi tällä kertaa tehdä matkaa ympäristöä liiemmin rasittamatta eli oli selvää, että nyt käyttäisimme mahdollisimman paljon julkisia liikennevälineitä ja varsinkin omia jalkojamme.
Syksymme suunnitelmat olivat vielä auki, vaikka rehellisesti sanottuna olimme kyllä jo alustavasti kaavailleet lähinnä ulkoilu- ja patikointireissua joko Portugaliin tai Espanjaan. Sattumalta lehdestä luettu kuvaus Pyhän Olavin merireitistä ja Suomen lämpimät syyssäät saivat meidät kuitenkin varsin nopeasti tekemään uuden reittisuunnitelman.
Olemme melko tottuneita kävelijöitä ja olleet patikoimassa mm. Hollannin rannoilla, Alpeilla, Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Kanarialla, mutta kaikki nuo reissut on tehty vain päiväreppujen kanssa. Olemme aina palanneet yöksi samaan majapaikkaan mistä olimme aamulla lähteneet. Meitä on kuitenkin jo pidempään kutkuttanut ajatus etenemisestä yhteen suuntaan ainaisten rengasreittien sijaan ja huomasimme että tuo Pyhän Olavin reitti on juuri sellaiseen sopiva. Samalla se tietenkin tarkoittaa, että kaikki retkellä tarvittavat varusteet olisi kuljetettava mukana koko matkan ajan. Äkkiseltään ero ei kuulostanut kovinkaan isolta, mutta nyt matkan jälkeen totesimme molemmat että kyllä se ero aika iso on. On nimittäin huima ero kävellä vaikkapa 12 kilometriä 8 kiloa painavan repun kanssa, verrattuna siihen että mukana olisi vain pari vesipulloa, aurinkovoide ja vaihtopaita. Jotkin majapaikat taitavat myös sesonkiaikoina tarjota maksullista palvelua, jolla varusteet siirretään aina edeltä seuraavaan yöpymispaikkaan odottamaan ja mukaan riittää vain pieni päiväreppu.
Nimensä mukaisesti Pyhän Olavin merireitti seurailee pyhimykseksi julistetun Norjan kuninkaan Olavi Haraldinpojan matkaa kohti Nidarosia eli nykyistä Trondheimia, kun hän palasi maanpaosta. Olavi Haraldinpoika oli alkujaan viikinki, joka teki ryöstöretkiä Itämeren alueella. Suomenkin alueelle hän tunkeutui joukkoineen, mutta kärsi tappion 1008. Kristinuskoon Olavi kastettiin Normandian Roessa. Valloittaessaan Norjan kruunun vuonna 1015 hän alkoi vakiinnuttaa kristinuskon asemaa pakkokäännytyksin ja samalla hänestä tuli varsin epäsuosittu kansan parissa. Olavi joutuikin lähtemään maanpakoon, kun Tanskan kuningas Knuut Suuri valloitti maan v. 1028 talonpoikien tukiessa häntä. Vuonna 1030 Olavi Haraldinpoika palasi takaisin Norjaan ja koetti valloittaa kuninkuuden takaisin. Hän kaatui kuitenkin taistelussa ja varsin pian hänet julistettiin pyhimykseksi. Useat sekä norjalaiset että islantilaiset sagat käsittelevät Olavin urotekoja. Pyhä Olavi on Norjan kansallispyhimys ja hän sai jo 1100-luvulla nimityksen Rex Perpetuus Norvegiae - Norges evige konung. Katolisen kirkon mukaan hän on ritareiden ja sotilaiden suojeluspyhimys. Suomessakin on useita Pyhälle Olaville nimettyjä keskiaikaisia kirkkoja ja myös Olavinlinna Savonlinnassa on saanut nimensä hänen mukaansa.
Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti kulkee Turusta, tai nykyisin myös Savonlinnasta asti, aina Norjan Trondheimiin asti, mutta matkaa voi tietenkin tehdä myös vain itse valitsemansa osan tai joitakin lyhyitä pätkiä kuten me. Aloitimme oman reissumme Turusta edeten Paraisten ja Nauvon kautta Korppooseen, eli ns. Pyhän Olavin merireittiä pitkin. Toisen kokonaisuuden Suomessa kulkevasta reitistä matkasimme muutaman päivän mittaisen tauon jälkeen, eli etenimme Nauvosta Kökariin, Maarianhaminaan ja Eckeröön. Jälkimmäisestä osasta tulee erillinen postaus.
 |
| Passin leimaus tällä kertaa Nauvossa |
Olimme hankkineet pyhiinvaelluspassin, johon voisimme keräillä matkan varrelta leimoja muistoksi. Keskiajalla pyhiinvaelluspassi oli tärkeä, koska sen avulla pystyi todistamaan henkilöllisyytensä esimerkiksi yöpymispaikoissa. Passin avulla sai silloin vapaasti kulkea halki Euroopan ilman rajoituksia. Nykypäivänä passilla on ennen kaikkea symbolinen arvo ja se toimii lähinnä dokumentaationa itselle. Pyhän Olavin reitin varrelta löytyy leimasimia kirkoista, mutta niitä voi pyytää myös palveluntarjoajilta kuten kahviloista ja yöpymispaikoista. Jos haluaisi kulkea koko reitin ja saada Pyhän Olavin kunniakirjan, pitäisi Trondheimiin saavuttuaan pystyä osoittamaan, että on kävellyt yhtäjaksoisesti viimeiset 100 km tai vaihtoehtoisesti ratsastanut tai pyöräillyt viimeiset 200 km. Me halusimme tällä kertaa tehdä vain Suomen saaristossa kulkevan Pyhän Olavin merireitin vaihdellen kulkutapaa välillä kävellen, välillä taas busseilla ja lautoilla. Meidän vaelluksellamme ei ollut uskonnollista tai vakaumuksellista perustaa.
Suunnittelimme ja mitoitimme päiväreitit ja yöpymiset voimiemme ja bussi- sekä lautta-aikataulujen ja vapaana olevien majoituspaikkojen mukaan. Kari kokosi meille käytettävissä olevien tietojen perusteella loistavan kokonaisuuden, josta taisimme lopulta lipsua vain kerran kun vaihdoimme yhden suunnitellun kävelyosuuden bussimatkaksi.
Meillä oli puhelimissa Pyhän Olavin reitti ladattuna Outdoor Active-sovellukseen, josta seurasimme kulkuamme. Bussimatkat ja -aikataulut löytyivät kätevästi google-karttojen avulla. Bussit näyttivät kulkevan säännöllisesti (vaikkakin saaristossa näin syksyllä jo harvanlaisesti) ja lähimaksulla oli helppo maksaa kilometritaksan mukaisesti.
Turun tuomiokirkolta Paraisille
Vaelluksen aloittaminen juuri Turusta oli meille mainio syy yöpyä nuorimmaisemme luona. Mukavan illan jälkeen kävelimme aamulla reippaina Turun Tuomiokirkolle. Kaupunkikävelyn aikana vielä varmuuden vuoksi tunnustelimme reppujen painoa ja valitsemiemme lenkkareiden ja retkitamineidemme sopivuutta. Onneksi varusteet olivat jo käytössä sopiviksi muokkautuneita, eikä yllätyksiä tullut. Tutustuimme myös innokkaina ensikertalaisina kirkon sisätiloissa olevaan Pyhiinvaelluskeskukseen, josta saa mm. pyhiinvaelluspasseja, leimoja, karttoja, pinssejä ja kangasmerkkejä. Siellä sai rauhassa selailla myös pyhiinvaelluksiin liittyviä kirjoja ja esitteitä. Melko nopeasti olimme kuitenkin valmiita lähtemään matkaan.
Vaikka meillä oli jo kahvitermos ja eväsleivät repuissamme, täytimme tyhjät kolot vielä vesipulloilla, marjapiirakoilla ja suklaalla ennen kuin nousimme bussiin nro 13 Kaskenkadun pysäkiltä. Ajelimme bussilla Uittamon lähistölle ja aloitimme ensimmäisen päivän varsinaisen kävelytaipaleen. Alkumatkan kävelimme idyllisen rauhallisten omakotitalojen väleissä kiemurtelevia pikkukatuja ja jatkoimme helppokulkuisia puistoteitä kävellen Rauvolanlahden luonnonsuojelualueelle.
Rantaniityn reunaan päästyämme joimme ihanasti tuoksuvat retkikahvit mukavasti penkillä istuen ja samalla katselimme laiduntavia lehmiä. Olipa rauhoittava näkymä! Sitten jatkoimme “lehmäporttien” läpi pitkospuille, jotka johtivat yli ruovikkoisen merenlahden.
Tämä oli tosi kiva kävelyosuus ja siksi hyvä aloitus reissullemme. Sukelsimme rantaniityltä suloiselle pikkutielle ja hyvään vauhtiin päästyämme ohitimme Vaarniemen (jossa muuten olisi ollut lintutorni, mutta nyt emme sinne malttaneet kiivetä).
Jatkoimme Rauvolan läpi ja oikaisimme Piispanristin pysäkille odottelemaan bussia nro 801, joka veisi meidät Paraisille. Bussimatka kesti n. 40 min. Paraisilla keskustan tuntumassa ollut hotellimme oli siisti perusmajoitus, mutta ei mitenkään erityinen. Sijainti oli kuitenkin hyvä. Veimme reppumme hotellihuoneeseen ja lähdimme tutkimaan lähikulmia ja etsimään ruokapaikkaa. Hotellimme ravintola oli suljettu jo kello 16 näin sesongin ulkopuolella. Helpoksi luulemamme tehtävä ei ollutkaan kello kuuden maissa ihan helppo, etenkin kun kaipasimme muuta kuin hampurilaisia tai pizzaa.
Tämä Jazz-paikka olisi tarjonnut ruokaa ja etenkin live-musiikkia, mutta harmiksemme se avautui vasta myöhemmin illalla. Jalkoja alkoi jo painaa toistakymmentä kilometriä pitkä reppupatikointi ja sitä paitsi nälkäkin alkoi suorastaan kiljua. Siksi hylkäsimme tämän nuorimmaisemme antaman vinkin ja söimme sen sijaan läheisessä Kamu-ravintolassa vähän tylsän mutta ihan kelvollisen kala-rapu-annoksen.
Kylläisinä ajattelimme käydä vielä katsomassa Paraisten keskiaikaista kivikirkkoa, mutta se oli tietenkin "varsinaisen matkailusesongin ulkopuolella" suljettu jo klo 15.00. Päätimme siis palata seuraavana päivänä ajoissa paikalle. Iltamme oli kuitenkin pelastettu, sillä saimme nähdä uskomattoman upean, kummallisen ja karuudessaan kauniin maiseman aivan Paraisten keskustassa. Ehdimme nimittäin juuri ennen auringon laskua nousta valtavan avoimen kalkkikivilouhoksen reunalle ihmettelemään viimeisten auringonsäteiden leikkiä louhituilla ja rouhituilla kallioseinämillä. Näky oli mieleenpainuva. Oli aivan käsittämätöntä, että heti keskustan liikerakennusten takana oli sellainen valtava avolouhos. Todella!
Vaikka hotelli ei erityinen ollutkaan, aamupala oli ihan hyvä ja plussaa tuli siitä, että saimme aamulla parilla eurolla termoksellisen kahvia mukaamme. Ei hassumpaa. Muuta evästä kävimme hakemassa keskustan marketista.
Aamuauringon lämmittäessä käyskentelimme ihastelemassa Vanhan Malmin viehättävää puutaloaluetta. Saimme tuoksutella idyllisten pihapiirien mahtavaa omenasatoa ja ihmetellä hedelmien painosta notkuvia oksia.
Vanha Malmi muodostaa yhdessä keskiaikaisen kirkon kanssa valtakunnallisestikin merkittävän kulttuuriympäristön. Keskiajalla kirkonrakentajat olivat asettuneet asumaan tuonne kirkon alapuolelle rannan puoleiseen rinteeseen. Viereinen salmi oli silloin täysin purjehdittava isoillakin laivoilla ja Vanhasta Malmista tuli merkittävä kauppapaikka.
Vanha Malmi kehittyi suuren saaristokunnan hallinnolliseksi keskukseksi ja sellaisena se toimi aina 1900-luvun alkuun saakka. Alueen rakennukset on suojeltu asemakaavalla. Vanhimmat hirsirungot ovat 1600-luvulta ja hyvin suojeltu alue on yhä nykypäivänä elinvoimainen asuinalue. Etenkin kauniina syyskesän päivänä Vanha Malmi oli hyvin viehättävä ympäristö ja kaunista kuvailtavaa olisi riittänyt vaikka kuinka.
 |
| Paraisten kirkko |
Mäellä sijaitsevan kirkon ovet olivat auenneet jo kello yhdeksältä, joten aamupäivällä saimme myös vaelluspassiimme leimat todistuksena käynnistämme. Kirkkosali oli kaunis ja hiljainen. Oman erityisen tunnelmansa loi alttaripäädyn kulmassa tikittävä kaappikello.
Paraisten kirkon ensimmäinen osa, ns. Agricola-kappeli, rakennettiin jo ennen 1300-lukua. Nykyinen harmaakivikirkko on 1300-luvulta. Paikan kulttuurihistoriallista arvoa lisää, että 1500-luvulla Suomen ja Viron käskynhaltijana toiminut Klaus Fleming on haudattu sukuhautaan kirkkomaalle. Nykykäsityksen mukaan varsin ristiriitainen ja häikäilemätön sotilasdiktaattori Fleming tunnetaan myös idealisoituna suomalaisuuden edistäjänä sekä Albert Edelfeltin maalauksesta että Topeliuksen Maamme-kirjan tarinoista.
Jos keskiaika vähänkään kiinnostaa, suosittelemme katsomaan tämän Paraisten kirkkoon liittyvän todella mielenkiintoisen videon (klik).
Oli hauskaa, että aivan tavallisena aurinkoisena ja lämpimänä tiistai-aamupäivänä saatoimme kaikessa rauhassa vaellella vailla kiireitä keskustaa halkovan Suntin (kanava) varrella. Tai no, olihan se sentään Karin syntymäpäivä, ei siis ihan tavallinen tiistai! Eväslounas ja synttärileivokset nautittiin ja rennon raukeata ruokalepoa vietettiin hortensiapuiston kukkaloistossa.
Suntin yli oli rakennettu sopivin välein somia kävelysiltoja ja tätä erittäin hyvin hoidettua ja palkittua viheraluetta riitti aivan keskustan reunamille ja etsimämme linja-autoaseman nurkille asti. Tämä Paraisten Keskuspuisto sai 2023 jo toistamiseen GFA-palkinnon laadukkaasta puistoalueen kunnossapidosta.
Paraisilta bussilla ja kävellen Nauvon satamaan
Iltapäivällä lähdimme linja-autoasemalta bussilla numero 901 Saaristotietä pitkin kohti Nauvoa. Matkalla oli ensimmäinen lautta välillä Parainen (Lillmälö) - Nauvo (Lillandet). Lauttojen lähdöt ovat 15 minuutin välein ja matka kestää kymmenisen minuuttia. Istuimme lauttamatkan ajan bussissa, ja se vasta olikin ihanan rauhoittava kokemus. Kuljettaja sammutti bussin moottorin ja kuin taikaiskusta matkustajatkin vaikenivat nauttimaan hiljaisuudessa ohi lipuvista maisemista. Sillä hetkellä ei kenenkään tarvinnut (eikä hyödyttänyt) hötkytä tai kiirehtiä. Matka kesti sen minkä kesti ja tuon ihanan ajan sai hyvällä omallatunnolla käyttää vaikka vain hengittelyyn rauhoittumiseen.
Jäimme bussista pois reilut kolme kilometriä ennen Nauvon keskustaa, koska halusimme poiketa tieltä Biskopsö bron pysäkillä ja edetä jalkaisin korkealla olevaa siltaa Norrströmmen-salmen yli. Tuuli oli todella navakka ja se paukutti takin liepeitä ja repun riippuvia hihnoja raivoisasti. Koska tien piennar, jota pitkin kävelimme oli melko kapea, saimme kävellä kieli keskellä suuta eikä maisemia huvittanut jäädä kovin pitkäksi aikaa ihmettelemään.
 |
| Huomaa puiden latvat kuvan vasemmassa alareunassa. Korkealla oltiin! |
Vaikka liikennettä sillalla oli kohtalaisen vähän, kävelimme tuon pätkän aika totisina ja kieli keskellä suuta ja saavuimme Ernholmin saarelle. Sillan jälkeen (polvet yhä vähän vetelinä) jonkin matkaa tien laitaa käveltyämme poikkesimme tien vasemmalle puolelle ja lähdimme kiipeämään metsäpolkua pitkin kohti Jetugastbergetiä ja korkealla kallion laella sijaitsevaa muinaishautaa.
Polku oli osa ns. Westerholminpolkua, joka on saanut nimensä kuuluisan taidemaalari Victor Westerholmin (1860 - 1919) mukaan. Hän vietti lapsuutensa kesiä mummonsa luona näissä maisemissa. Westerholm aloitti taiteilijanuransa tekemällä ensin ajalle tyypillisiä sisätiloissa maalattuja maisemia, joista monet kuvaavat näkymiä juuri täältä saaristosta. Pariisissa oleskelunsa jälkeen Westerholm yritti tuoda myös impressionismiksi kutsuttua uutta tyylisuuntaa tänne pohjolaan, mutta aika ei vielä ollut kypsä sille, ja hän joutui palaamaan entiseen maalaustyyliinsä voidakseen elättää perheensä.
Kiipesimme melko jyrkkää polkua ihanassa metsämaisemassa. Pehmeä polkupohja tuntui mukavalta lenkkareiden alla kovan asfalttipinnan jälkeen. Korkealla kallion laella avautuvat maisemat olivat upeita. Kallion päällä näkyi myös valtava kasa sylikokoisia pyöreitä kiviä kasattuna röykkiöksi.
 |
| Pronssikautinen hauta |
Museoviraston mukaan tämä kiviröykkiö on pronssikautinen hauta ajalta 1500 - 500eaa. Nyt näin korkealta katsottuna kalliolta näkyi todella kauas merelle ja yritimmekin ymmärtää, millainen näkymä on pronssikaudella ollut. Vedenpinta on silloin ilmeisesti ollut 15 - 20 metriä korkeammalla. Muinaishautakin on näin ollen sijainnut silloin ulkosaariston pienellä saarella lähempänä vesirajaa. Vaikutelma on ollut varmasti hyvin erilainen. Hautaröykkiön lähellä oli myös näköalatorni jonne piti tietysti kiivetä katselemaan upeita saaristomaisemia.
Palasimme tämän pienen metsäpolkukierroksen jälkeen takaisin varsinaiselle Saaristotielle ja kohta koukkasimme polulle tien oikealle puolelle katsomaan lähes 300 vuotta vanhaa tammea, jonka Westerholm on ehkä ikuistanut Nauvo-aiheisiin töihinsä, sekä Ernholmin vanhaa riihtä, jonka seinään oli kiinnitetty "lakana" Westerholmista maalatusta muotokuvasta.
 |
| Ernholmin tammivanhus |
Samalta reitiltä olisi päässyt tutustumaan myös rantaniittyihin, joilla mummonsa luona kesää lapsena viettänyt Victor oli ilmeisesti ollut paimentamassa lehmiä. Hänen varhaisemmissa tauluissaanhan kuvataan paljon lehmiä rantamaisemissa.
Koska meillä alkoivat voimat loppua ja nälkäkin kurni vaativana, tällä kertaa jatkoimme Saaristotietä eteenpäin. Nyt kävely tien suuntaisesti oli rennompaa, koska tältä kohdin alkoi kunnollinen kevyenliikenteen väylä kapean pientareen sijaan.
 |
| Strandbo |
Tie johti Nauvon keskustaan ja bongasimme helposti etsimämme tienviitan seuraavaan tukikohtaamme. Strandbo-hotelli sijaitsi aivan rannassa vierasvenesataman kulmassa. Pääsimme suoraan yläkerrassa sijaitsevaan pikkuruiseen huoneeseemme ja yläkerran aulasta oli pääsy myös hauskalle pienelle parvekkeelle. Siellä istuskelimme hetken koipiamme oikoen ja nauttien termariin jääneet kahvitilkat. Samalla katselimme rannasta lähtevää lauttaa, johon pakkautui muutama pyöräilijä ja joku henkilöautokin.
Hyvin rauhallista näin varsinaisen kesäkauden jälkeen satamassa kuitenkin oli. Pikaisen huilin, suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen olimme valmiit testaamaan myös hotellin alakerrassa olevaa, hyväksi kehuttua Hamn Krog-ravintolaa. Ainakin kasvisruoka-annos oli oikein hyvä.
 |
| Kukkakaali-annos. NAM! |
Hotellin aamupala oli erittäin monipuolinen ja ennen kaikkea tosi kauniisti laitettu esille. Valokuvia emme tohtineet napsia, koska tunnelma salissa oli niin leppeän rauhallinen ja unelias.
Aamupalan jälkeen kävelimme kivan, noin tunnin mittaisen saarilenkin odotellessamme kirkon ovien avautumista. Kävelyllä saimme heräillä rauhassa Nauvon aamuun, joka oli aurinkoinen ja miellyttävän hiljainen, koululaisetkin olivat sisällä oppitunneillaan ja koulun piha tyhjä. Aamukävelymme tuli mitoitettua hienosti, sillä saavuimme kirkolle juuri täsmällisesti oikeaan aikaan ja ovet olivat kutsuvasti valmiiksi auki. Meille oli tärkeätä poiketa kirkkoon sisälle koska samalla voisimme tietysti napata leimat passiimme! Huvittavaa, miten tosissamme molemmat olimme lähteneet tuohon leimanmetsästykseen mukaan.
 |
| Nauvon kirkko |
Kirkkoon voi tutustua tarkemmin paljon tietoa sisältävästä videosta (klik).
Hotellilta kävimme vielä hakemassa reppumme ja tsekkautumassa ulos. Kohta jo olimme valmiina etenemään reitillämme ja hyppäsimme tutulta bussipysäkiltä Korppooseen menevään bussiin.
Nauvosta Korppoon kirkolle
Ajelimme “koko rahalla” päättärille asti ja ensi töiksemme kävimme myös Korppoon kirkossa nauttimassa sen ihanasta viileydestä ja paksujen kiviseinien luomasta rauhoittavasta tunnelmasta.
 |
| Korppoon kirkko |
Harmaakivikirkko on rakennettu 1400-luvulla ja sen länsipäädyssä on korkea lähes 20 metrinen torni. Erityisesti mieleemme ja kuviimme jäivät kirkkosalin poikki ulottuva koristeellinen kuorilehteri ja keskiaikaiset pyhimysveistokset.
Heti kirkkoon sisään astuessa vastassa on varsin sotaisaksi miekka kädessä puettu Arkkienkeli Mikaelin patsas. Kirkko onkin omistettu Pyhälle Mikaelille arkkienkelin mukaan. Korppoon madonnaksi kutsuttu 1220-luvulta oleva Suomen vanhin puuveistos on siirretty Kansallismuseoon, mutta muita puuveistoksia on kirkossa runsaasti.
 |
| Seinämaalaukset olivat erityisen kiinnostavia! |
 |
| Nämä huovutetut hiirulaiset ikkunalla olivat niin symppikset <3 |
Korppoon kirkkoa esittelevästä mainiosta videosta (klik) selviää myös, että kirkko on rakennettu puolustuskirkoksi. Tornista voitiin valvoa sekä läheistä merialuetta että koko saarta. Kirkonkelloja soittamalla voitiin sitten ilmoittaa mm lähestyvästä vihollisesta tai tulipalosta. Lisäksi tornissa oli 10 m korkeudella asukkaille tarkoitettu suojahuone, jonne pääsi vain yhdestä ovesta tikapuita pitkin.
Ja toki: leimat muistimme hakea myös täältä!
Kirkon jälkeen poikkesimme proosallisesti paikallisessa saaristomarketissa nappaamassa mukaamme salaatit, pullat ja maitokahvit. Niillä sitten herkuttelimme marketin pihassa. Kiinnostus oli selvästi molemminpuolista, kun me siinä eväitä syödessämme katselimme kauppaan arkisille ostoksille saapuvia saarelaisia ja he vastavuoroisesti meitä ja reppujamme. Ystävällisiä tervehdyksiä vaihdettiin hyvässä yhteisymmärryksessä. Kiinnitimme heidän huomionsa ehkä siksi, että vilkkain turistikausi oli jo ohi. Muita "reppureissaajia" ei näkynyt.
 |
| Pihapiirien idylliä Korppoossa |
Iltapäivällä palasimme taas bussilla nro 901 jonkin matkaa takaisinpäin. Kuljettaja oli sama ja muisti meidät. Hän ihmetteli ääneen vierailumme lyhyyttä ja sitä josko jo palaamme takaisin Nauvoon. No ei sentään.
Jäimme bussin kyydistä ehkä noin kymmenisen kilometriä sen kyydissä matkattuamme. Tienvarren pysäkiltä oli vain vajaan kilometrin mittainen kävelymatka seuraavaan majapaikkaamme Nestoriin. Hotelli on kunnostettu noin 200 vuotta vanhan sukutilan navettaan, jossa nyt on 6 hotellihuonetta sekä pihaan pystytetty ravintola Back Pocket. Siellä on tarjolla kuuden ruokalajin menu, joka “muotoutuu päivän raaka-aine saatavuuden inspiroimana”.
 |
| Nestor |
Huoneemme olisi valmiina vasta reilun tunnin kuluttua, joten meillä olisi aikaa nauttia ihanasta aurinkoisesta ja lämpimästä päivästä Nestorin 24 m pitkällä rantalaiturilla. Rantaan oli lyhyehkö kävelymatka suloista pikku polkua pitkin.
Perillä vallitsi täydellinen rauha ja saimme nauttia yksityisestä laiturista ihan kahdestaan. Kari kävi jopa uimassa, vaikka vesi oli järkyttävän kylmää. Vedessä oli muuten erityisen paljon kauniin vaaleanpunaisia korvameduusoja.
 |
| Korvameduusa |
Hotelli oli oikein viihtyisä ja valitsemamme huone pieni, mutta tosi kiva. Illalla nautimme hotellin kuuluisassa ravintolassa maistelumenun. Muutama annoksista oli todella kekseliäs ja jännittäväkin. Kuuden ruokalajin menun hinta oli mielestämme melko suolainen, mutta toisaalta töitä oli kyllä selvästi tehty jokaisen annoksen eteen ja mukana oli myös muutama mieleen jäänyt helmi. Yhteen yöpymiseen kokonaisuus oli kiva, mutta jos olisimme viipyneet useamman yön, tilanne olisi ollut toinen, sillä muita menu-vaihtoehtoja hotellissa ei ruokailuun ilmeisesti olisi ollut.
 |
| Yksi kuudesta Back Pocketin maistelumenun ruokalajista |
 |
| Jälkiruokana mustikkainen sorbet |
 |
| Nestorin aamupala oli kauniisti katettu |
Aamulla söimme kauniisti katetun ja elegantin aamupalan ja reput selässä lähdimme taas hyvissä ajoin saaristotien varressa olevalle pysäkille. Ehdimme vielä istuskella sympaattisessa bussikatoksessa ja antaa lempeän aamuauringon paistella ennen kuin nousimme bussin kyytiin.
 |
| Kotimatka alkoi |
Reilun kahden tunnin bussimatka Turun tuomiokirkon aamuaurinkoiselle pysäkille tuntui rentouttavalta. Maisemat vaihtuivat, lauttamatkat olivat lähes meditatiivisia ja tämän ensimmäisen reppuretkemme paluumatka kuin… Kuin pyhiinvaellukselta palaisi.
Kulkemamme reitti oli päätöksessään. Matkanteko näin reppureissaten oli tuntunut hyvältä ja mieleen oli jäänyt ajatus joskus jatkaa reppujen kanssa matkaa. Tässä vaiheessa emme vielä tienneet milloin pääsisimme uudelleen lähtemään. Ehkä ensi kesänä?
Kuinka ollakaan, syksyn lämpimät säät jatkuivat ja muutaman päivän kuluttua huomasimme olevamme reput selässä keikkuen jatkamassa matkaa Olavin jäljissä.
Siitä seuraavassa postauksessa.
Tuulettunein ajatuksin,
Leena ja Kari
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentit ilahduttavat meitä