Sevilla

 

Espanjan paistinpannuksi kutsuttu Sevilla oli nimensä mukaisesti vielä lokakuussa paahtavan kuuma. Nautimme terassimme ja Trianan kapeiden kujien varjoisasta viileydestä. Terassillemme kantautuneet juhlakulkueiden savujen tuoksut ja flamenco-tuntien äänet loivat vahvan paikallisen tunnelman. Sevillassa riitti nähtävää ja koettavaa 10 päiväksi.

Onnistuimme tällä kerralla varaamaan lyhyelle junamatkalle Cordobasta Sevillaan vierekkäiset paikat ja matka täydessä junassa sujui mukavasti. Taksiin pääsimme ilman jonotusta ja yhteisvoimin onnistuimme selvittämään asuntomme osoitteen kuskille. Kymmeneksi yöksi varattu asuntomme sijaitsisi Trianassa.

Kotikatumme Trianassa. Asuimme tuon oikealla olevan pienen valko-harmaan talon kattohuoneistossa.

Olimme varanneet ylimmän kerroksen pienen studio-huoneiston, jossa olisi oma iso kattoterassi. Taksi löysi paikan näppärästi, mutta perillä jouduimme odottamaan alaovella paahtavassa helteessä, kun avainten toimittaja vatuloi aikataulunsa kanssa ja lopulta ilmoitti olevansa puolisen tuntia sovitusta myöhässä. Kuumuus kadulla oli niin läkähdyttävä, että oli pakko lähteä etsimään vilpoisampaa paikkaa. Tuntui, että talojen kiviseinät olivat imeneet itseensä lämpöä koko tulevan talven varalle. Sevillaa ei turhaan kutsuta Espanjan paistinpannuksi! Onneksi parin korttelin päästä löytyi lopulta ihana jäätelöbaari, josta saimme kunnon annokset syntisen hyvää jätskiä. Ainoa huolemme oli, että baari olisi ehkä liian lähellä jatkoa ajatellen. Meidän kun oli määrä viipyä uudessa osoitteessamme kymmenen päivää!

Asuntomme vaikutti heti kivalta ja mukavasti muiden katseilta suojassa oleva aurinkoinen kattoterassi teki vaikutuksen. Kattojen korkeudella kävi suloinen tuulenvire ja alas veivattava iso markiisikatos antoi suojaa auringolta. Niin, ja paljon pieniä vihreitä papukaijoja lenteli ympäriinsä (aivan kuin entisen kotimme terassilla Amsterdamissa vuosia sitten <3). Keittiö oli hyvin varusteltu, mutta vaatteiden ja muun sälän sijoittelu matkalaukuista vähäisiin säilytystiloihin vaati kokemusta ja valintoja. Olimme silti tyytyväisiä. Kyllä täällä ihan hyvin elelee!

Koska olimme ensimmäistä kertaa Sevillassa, olimme ajatelleet menevämme ensimmäisenä kokonaisena päivänä turistibussikierrokselle. Vaikka sellaiselle osallistuminen tuntui aiemmin vähän vaivaannuttavalta, olemme tottuneet nielemään ylpeytemme ja heittäytymään kunnon turisteiksi. Olemme nimittäin huomanneet, että tuollainen kierros on mainio tapa selvittää missä on mitäkin ja saada suunnitellut tärpit asettumaan jotenkin oikeille kohdilleen omaan päänuppiin piirtyvälle kartalle. Lähdimme kuitenkin tyhmyyksissämme liikkeelle liian myöhään. Olimme nauttineet hitaasta aamupalasta liian kauan ja kun viimein pääsimme bussipysäkille, ohi ajavat bussit olivat auttamatta täynnä viimeistä paikkaa myöten. No kiva!

Katseltavaa kyllä varmasti riittäisi lähikulmilla ihan jalkapatikassa, joten bussiajelu saisi odottaa seuraavaan aamuun. Oppaiden mukaan Triana on autenttinen ja omaleimainen kaupunginosa, joka poikkeaa muusta Sevillan keskustasta, vaikka sijaitseekin ihan keskustan tuntumassa, Guadalquivir-joen toisella puolella.

Puente de Isabel II

Kiertelimme ensimmäisenä päivänämme Trianassa ilman sen kummempaa päämäärää ja haistelimme tunnelmia. Samalla etsimme lähistöltä sopivia ruokakauppoja ja tutkailimme leipomoliikkeiden tarjontaa. Hyvää täysjyväleipää kun joutuu aina vähän metsästämään. Kävelimme lisäksi kierroksen joen toiselle puolelle helteiseen keskustaan ja palailimme sitten toisen, pohjoisessa olevan, sillan kautta takaisin omalle reviirillemme Trianaan.

Trianasta (tai Trianaan) voi siis helposti kulkea kävellen siltaa pitkin. Tai oikeammin voi valita kolmesta sillasta, joista keskimmäinen, Puente de Isabel II on ehkä suosituin vaihtoehto. Riippuu toki hieman siitä, minne tarkalleen ottaen haluaa suunnata.

Kadut ja kujat täällä ovat kapeita ja ehkä siksikin elämä näyttää olevan jotenkin yhteisöllisempää kuin Sevillan keskustassa. Tämä näkyi etenkin kun siirryimme vähän syrjään vilkkaimmista turistikaduista.

Trianan asukkailla on sen historian aikana ollut hyvinkin monikulttuurinen tausta: on ollut romaneja ja flamencotanssijoita, savenvalajia, merimiehiä ja härkätaistelijoita. Etenkin flamencolla on yhä vahva jalansija juuri Trianassa.

Flamenco-tanssijan patsas Trianan Plaza del Altozanolla 

Flamenco-kouluja on yhä useita ja myöhemmin saimme huomata, että ihan naapurissa, kotikulmillamme oli sellainen. Saimme seurata tanssiharjoituksia terassillemme kuuluvan napakan ja huippunopean taputuksen ja kenkienkopseen ääniä kuunnellen. Välillä tanssiopettaja antoi tanssijoille äänekkäitä kannustuksia ja tiukkoja neuvoja kenkien kopinan tuiskeeseen. Aika kiehtovaa kuunneltavaa, vaikka mitään ei näkisikään. Olè!

Kultainen torni eli Torre del Oro on yksi Sevillan tunnetuista maamerkeistä

Seuraavana aamuna osasimme olla tarkkoina ja kävelimme kiertoajelun lähtöpaikalle Kultaisen tornin edustalle jo ennen ensimmäisenkään bussin starttaamista. Saimmekin valita kattotasanteelta mainiot ja vilpoisat tähystyspaikat. Nopeasti hyvät paikat täyttyivät ja muutaman pysäkin jälkeen bussi ei enää ottanut uusia matkustajia.

Tiivis tunnelma turistibussin kattotasanteelta

Kuten olimme arvelleet, bussiajelu toimi tässäkin kaupungissa. Saimme mukavan yleiskuvan kaupungin keskustasta ja sen maamerkeistä. Hyppäsimme kyydistä Parque de Maria Luisalla ja kävimme tämän reissun ensimmäisessä tavaratalossa (El Corte Inglés) tekemässä nopean läpikävelyn muutamassa kerroksessa. Tarjonta näytti samalta kuin useiden muiden eurooppalaisten kaupunkien isohkoissa tavarataloissa. Ilman lähempää tarkastelua olisi ollut vaikeata sanoa edes, missä maassa ollaan. Ei siis kovin kiinnostava paikka, varsinkaan kun ei ollut tarvetta ostaa mitään. 

Setas Sevilla

Sen sijaan syy, miksi olimme juuri tuolla pysäkillä päättäneet hypätä pois kyydistä, oli läheltä löytyvä Metropol Parasol eli Setas Sevilla. Rakennelma muistuttaa kuutta päivänvarjoa tai sientä (hmmm.. ehkä vaaleaorakas lähinnä :)) tai mitä nyt kenellekin tulee mieleen, mutta ihan läheltä katsottuna se ei lopulta ole kovin olennaista. Tätä maamerkkiä kun on aika vaikea läheltä hahmottaa kokonaisuutena, toisin kuin vaikka kaukaa otetuista ilmakuvista. 

Meille vaikuttavinta taisivat olla kaikki ne valot ja varjot, rakennelman kaarevat muodot, kiinnostavat pinnat ja sen alle kätkeytyvä valtava avoin tila. Emme käyneet lainkaan yläkerroksessa, jonne olisi voinut ostaa hissilipun. Keskitasolle ei lippua tarvinnut, vaan sinne oli mahdollista kenen tahansa tulla viettämään aikaa, tapaamaan tuttuja, lueskelemaan, nukuttamaan vauvaa, katselemaan ihmisiä tai ottamaan pienet päiväunet. Tai maalaamaan ja piirtämään! Meidän lähellämme oli nimittäin joukko taide- tai ehkä arkkitehti-opiskelijoita opettajansa johdolla maalaustelineineen ja tärpätiltä tuoksuvine tarvikkeineen tutkailemassa ehkä juurikin valojen ja varjojen leikkiä puupinnoilla.

 

Metropol Parasolin kerrotaan olevan maailman suurimpia puurakennuksia. Valitettavasti puuelementit on maalattu, joten niitä ei puuksi kovin helposti edes tunnista. Rakennelmalla on korkeutta 28m ja pinta-alaa yli 11 000 neliömetriä. Vaikka rakennusmateriaalit ei juuri  puulta näytäkään, niissä on kuitenkin käytetty suomalaista puuta, jota  Metsäliiton Finnforest on toimittanut. Eli pisteet siitä!  

Andalusiassa ja etenkin juuri Sevillassa vierailuun kuuluu myös flamenco. Me halusimme varmistua hyvästä esityksestä, ja varasimme Flamenco-museoon liput perjantain ensimmäiseen näytökseen. Paikka sinällään oli varsin vaikuttava ja vanhan korkean salin katossa roikkuva mielenkiintoinen lavastus lisäsi odotusta. Koimme upean esityksen kitaristin, kahden laulajan ja kolmen tanssijan taituroidessa huikean monimuotoista rytmistä tanssia. Esityksestä ei saanut ottaa kuvia, mutta saimme sentään muutaman kuvan muistoksi museosta ja lavastuksesta. 

Paluumatkalla esityksestä kävelyreittimme varrelle osui valtava härkätaisteluareena, mutta siihen emme jaksaneet lähteä tutustumaan tarkemmin. Matkalla areenan sisäänkäynnille rakennusten tehokeinona käytetty okran keltainen väri kyllä sävähdytti ilta-auringossa.

Härkätaisteluareena Giraldan tornista tähystettynä

Olimme jättäneet Plaza Espanjaan tutustumisen vähän myöhemmäksi, ajatellen ettei sitä edes olisi mitenkään välttämätöntä nähdä. Koska meillä oli Sevillassa melko paljon aikaa, ehdimme käydä sitäkin katsomassa. 

Iberico-America-näyttelyyn 1929 rakennettu Plaza Espanja oli kauniina iltapäivänä varsinainen turistirysä. Mahtipontinen rakennus oli niin suuri, että sitä oli lähes mahdotonta saada mahtumaan yhteen kuvaan. Yritimme ikuistaa näkymää parhaamme mukaan, mutta luovutimme aika nopeasti, koska pikkuveneillä kaarevan vesialtaan ruuhkassa ajelehtivat ja toisiaan kuvaavat turistit vähensivät alueen vakuuttavuutta. 

Plazan vierestä alkava Maria Luisan puisto oli kuitenkin laaja ja sinne onneksi upposi suuri joukko meitä turisteja, joten saimme välillä kävellä puiden siimeksessä myös omassa rauhassamme. Otimme puistossa kuvia ”kuorettoman” näköisistä puista ja koetimme sovelluksen avulla tunnistaa niitä. Ihan varmaa vastausta emme puulajista saaneet, mutta ilmeisesti kyse on Amerikan plataanista.

Samalla retkellä poikkesimme myös Jardines de Cristina-puistossa  ja vähän yllättäen törmäsimme siellä mahtavaan ulkoilmanäyttelyyn, jonka Madridin Prado-museo oli tuonut Sevillaan. Puistokäytävälle oli pystytetty peräkkäin parisenkymmentä suurikokoista toisintoa Pradossa olevista tunnetuista mestariteoksista lyhyine kuvauksineen. Aurinkoisena päivänä tämä oli varsin mukava tapa tutustua taiteeseen puiden varjossa käyskennellen.

Vaikka suuri osa Sevillan keskustasta alkoi näiden kymmenen päivän aikana vähitellen tuntua jotenkin kotoisalta, ihan omaksi lueeksemme muodostui Triana. Kävelimme useasti Guadalquivirin kumpaakin rantaa pitkin ja totesimme Trianan puolen olevan selvästi kiinnostavampi ja myös kuvauksellisempi. Olimmekin tyytyväisiä Mikan Lähtöportti-blogista (klik) saamaamme ajatukseen asua juuri Trianan puolella. Kiitos vinkistä!

Poikkesimme usein myös Trianaan johtavan Puente de Isabell II:n kupeessa olevassa Trianan kuuluisassa kauppahallissa.

Mercado de Trianan eli kauppahallin yksi sisään käynneistä

Ruokaa ja silmänruokaa oli paikka täynnä!  Sellaisen paljouden edessä on lähes mahdotonta osata päättää, mitä kaikkea haluaisi. 

Sen sijaan aivan asuntomme nurkalla olevan artesaanileipomon eloisalta kondiittori-herralta ostimme ison pussillisen paikallisia manteliherkkuja, kun hän oli maistattanut meidät lähes kylläisiksi herkuillaan. Tässä tapauksessa tarjonnan runsaus ei siis saanut meitä hämmentymään, päinvastoin!

Kun nautiskelimme itse laittamaamme illallista kattoterassilla, kuulostelimme avoimista ikkunoista ja parvekkeilta kuuluvia naapuruston ääniä. Lasten pulinaa, koirien haukuntaa, reipasta espanjankielistä keskustelua, naurua ja laulua. Sellaista lähes kylämeininkiä! Tuli kyllä vahvasti mieleen, että kotimaassakin voisi olla vähän pidempi lämpöisten iltojen kausi. 

Andalusiassa kasvikset ja hedelmät olivat ainakin näin loppusyksyllä paljon edullisempia kuin Suomessa. Valmistimme itsellemme sopivaa ja parhaiten maistuvaa kasvispainotteista ruokaa, ja kokeilimme Sevillassakin monenlaisia omia virityksiä. Kypsensimme esimerkiksi uunissa erityisen herkullisia jättikokoisia ja itse tehdyllä, hyvin maustetulla kasvis-täysjyväriisi-seoksella täytettyjä punaisia paprikoita. Täytettyjen puolikkaiden päälle pirskoteltu hyvälaatuinen oliiviöljy (ja tuhti kerros herkullisesti sulanutta juustoa) teki tästä kasvisruoasta myös riittävän täyttävää. Nam, että olikin salaatin ja rapean leivän kanssa todella hyvää reissuruokaa.

 

Erittäin maukkaita ja edullisia kasviksia löysimme myös pienistä lähikaupoista. Halusimme yhä valmistaa itse ruokamme ja juuri tuoreiden ja raikkaiden vihannesten ja juuresten tarjonta teki homman helpoksi. Yritimme kasvisten oheen sitten aina keksiä vaihtelevia proteiininlähteitä, ja löytyihän niitäkin. Tosin kauppojen tarjonnan perusteella emme voineet olla huomaamatta, että espanjalaiset rakastavat lihaa kaikissa muodoissaan. Mutta ostoskoriin tulikin sitten napattua aika usein kalaa. Jatkoimme myös Granadassa alkanutta ruokabudjetin seurantaa ja huomasimme jäävämme selkeästi alle Suomessa totutun päiväkustannuksen. Vaikka perustarvikkeita piti hankkia tavallista enemmän, ainekset (viinistä puhumattakaan) olivat yleensä halvempia.

Ennen kaikkea Trianan alue tuntui turvalliselta ja rauhalliselta sopivasti erosi muista Sevillan keskustan alueista olemalla ihan oma itsensä. Erityisen hauska ja mieleenpainuva kokemus oli, kun saimme omalta terassiltamme seurata yhtä kansallispäivän juhlakulkuetta soittokuntineen, soihtuineen ja kannettavina reliikkeineen. Meteli, soihduista ja kynttilöistä leviävä ja ajoittain aika paksukin savu sekä ihmisten tarttuva innostus ja juhlamieli välittyi vahvasti kattoterassillemme asti.

Keramiikkateollisuutta on ollut Trianassa jo vuosisatojen ajan. Viimeisenä päivänä kävimme Centro Ceramica Santa Anassa, joka esittelee varsin seikkaperäisesti ja kiinnostavasti keraamisten tiilien eri valmistustekniikat ja historian.

Mauri-taustaiset sulttaanit toivat ornamentein koristellut keraamiset laatat Andalusian palatseihin. Myös katoliset kuninkaat ihastuivat tyyliin ja kehittivät sitä edelleen (esim. postauksemme Alhambra, Mezquita ja Real Alcazar). Sevilla ja erityisesti juuri Triana olivat 1100-luvulta aina 1900-luvulle asti Espanjan aktiivisin keramiikkateollisuuden keskus. Keramiikan valmistuksessa syntyi haitallisia höyryjä ja siksi tehtaat perustettiin mahdollisuuksien mukaan kaupungin laitamilla oleville joenpenkoille. Triana oli silloin juuri sopivaa aluetta, koska se sijaitsi Guadalquivir-joen rantapenkalla. Joesta nostettiin ja kuljetettiin muulien selässä ainakin osa käytetystä savesta tehtaisiin.

Museossa kierrellessä näkyi erilaisten valmistustekniikoiden kehittymisen lisäksi jatkumo tuotteiden ulkomuodossa ja käyttötarkoituksissa. Nähtävillä oli mm. varhaisia säilytysruukkuja 1100- luvulta aina 1960-luvun ulkomainoksiin ja kyltteihin asti. Ja kaikenlaista siltä väliltä! 

Noin 1100-luku

Noin 1600-luku

1700-luku

Noin 1700-1800

Noin 1940-1960

Leena jatkoi keramiikkamuseon tutkimista, kun Kari lähti Sevillan parturiin. Meille tulee vähän ooppera-faneina Sevillasta mieleen Sevillan parturi, mutta opaskirjoja tutkiessamme huomasimme, että Sevilla esiintyy myös monien muiden oopperoiden tapahtumapaikkana. Mieleen tulee ainakin Fidelio ja Figaron häät, joka on Sevillan parturin jatko-osa. Emmekä ihan heti muistaneetkaan, että tietysti Carmen-oopperan tupakkatehdas, jossa sankaritar työskentelee, oli tietysti Sevillassa. Mistäköhän moinen johtuu? Ainakaan näiden oopperoiden sävältäjät eivät olleet itse kotoisin Sevillasta.  Meille ei syy selvinnyt vierailumme aikana.

Mutta siis, nyt Karin parturireissuun! Parturikulttuuri oli selvästi erilainen kuin Suomessa ja vuoroa odottaessa Kari saikin ihmetellä erilaisten trimmereiden, partaveitsien ja korvakarvanpoistovahojen taidokasta ja huolellista käyttöä. Kari tyytyi kuitenkin vain klassiseen, tosin poikkeuksellisen lyhyeen hiusmalliin.

Täälläkin parturin löysi tutun pyörivän lieriön kohdalta

Olimme varanneet etukäteen liput myös sekä Sevillan Katedraaliin että kuninkaalliseen Alcazar-palatsiin, joista kerromme erillisessä postauksessa.

Sevilla-terveisin,

Leena ja Kari